Wednesday, January 28, 2015

Kutsuja joka makuun

PartyLite -kutsut ovat meille kaikille tuttu juttu, mutta joskus sitä kaipaa uusia ideoita piristämään omaa työtään. Kokosimme muutaman vinkin erilaisista tavoista järjestää kutsut. Kokeile eri konsepteja ja saat vaihtelua työhösi.

1. Tuotteet voi asetella vaihtelun vuoksi ruokapöytään, jonka ääressä aluksi nautitaan hieman syötävää ja juotavaa Konsultin kanssa ja tutustutaan muihin vieraisiin ja vaihdellaan kuulumisia. Samalla voi ihastella pöytään aseteltuja tuotteita, niillä paikoilla missä ne kattauksessa normaalisti tulisivat olemaan.

Sen jälkeen voidaan asettautua mukavammin vaikka olohuoneen puolelle ja keskittyä Konsultin esittelyyn tai jatkaa esittelyä ruokapöydän ääressä.





2. Perinteisillä kutsuilla tuotteita voi esitellä esimerkiksi siten, että kokoaa kutsupöytään yksittäisiä kynttilöitä ja somisteita jokaisesta tuotekategoriasta. Näin asiakkaille voi esitellä jokaisen tuoteryhmän tuotteiden eri ominaisuuksia.




3. Teemakutsut. Kutuspöydän voi somistaa vuodenajan tai jonkin ajankohtaisen teeman mukaan. Onko joku ystäväpiiristä menossa naimisiin vai lähestyykö ystävänpäivä tai pääsiäinen? Teemaksi voi valita myös tietyn värin tai kaikki värit, jolloin voi myös tutustua siihen, mitä mikäkin väri symboloi. Tee yhteistyötä emännän kanssa ja sovi etukäteen sopiva teema hänen kanssaan.




4. Deco-kutsut ovat aktiivinen tapahtuma, jossa vieraat ja emäntä saavat osallistua tuotteiden somistukseen. Kukin voi tuoda mukanaan haluamaansa rekvisiittaa. Teemaksi voi sopia vaikka ystävänpäivän, kevään, unelman tai syntymän. On hauska nähdä kuinka kukin osallistuja itse mieltää annetun teeman ja toteuttaa sen. Älä unohda tiimityöskentelyä, sillä jos asiakkaita on paljon ja mukaan ei mahdu riittävästi somisteita, voi yhtä, hieman suurempaa somistetta decoilla myös useampi henkilö.

Muistathan, että uudessa kuvastossa on myös uusi ja hauska Luovuus-votiivikoristelusetti, josta löytyy votiivisomisteita ja koristelutarvikkeita.






5. Tuoksubaarikutsuilla keskitytään tuoksuihin. Kutsuilla arvaillaan mikä mikäkin tuoksu mahtaa olla, pohditaan omia suosikkeja ja leikkimielisiä pelejä voi myös hyödyntää. Tuoksuja voi itse sekoitella ja kokeilla minkälainen lopputulos niistä tulee. Hyödynnä myös Luo oma tuoksusi -oppaamme. Lisää vinkkejä saat myös videoltamme.

6. Pikakutsut. Kiireisille vieraille voi järjestää vaikka maksimissaan tunnin mittaiset PartyLite -pikakutsut, joihin poimit esimerkiksi muutaman uutuuden tai ajankohtaiset tarjoukset. Kutsut voivat olla hyvinkin lyhyet ja ne voi järjestää esimerkiksi töissä, kahvi- tai lounastauolla tai vaikka perhekahvilassa. Pikakutsut sopivat erityisesti heille, joille PartyLite -tuotteet ovat tuttuja. Pikakutsujen etuna on myös se, että niille voi osallistua suuri määrä vieraita ja tapaat uusia potentiaalisia Emäntiä/Isäntiä ja Konsultteja.

Seuraa myös Candle Connection -uutiskirjeiden raportteja ja ole yhteydessä asiakkaisiisi ja hyödynnä kaikki mahdollisuutesi!

7. Verkkokauppakutsut ja tilausten keräys. Jos et aina ennätä järjestämään kutsuja, voit myös pelkästään kerätä tilauksia ystäviltäsi tai pitää itse emännönimäsi kutsut verkkokaupassa avoinna. Muista hyödyntää Candle Connection -uutiskirjeraportit ja ota yhteyttä esimerkiksi niihin asiakkaisiin, jotka ovat aktiivisesti lukeneet uutiskirjettä. Tilausten keräys sopii erityisesti sellaisille PartyLite -faneille, jotka ovat kiireisiä, eivätkä ehdi kutsuille ja joille PartyLite -kutsut ovat jo entuudestaan tutut.


Muita vinkkejä:
  • Kutsuille voi valita teemaksi emännän lempituoksun
  • Järjestä pieni arvonta vieraiden kesken. Palkintona voi olla vaikka muutama Tuikkiva.
  • Muista tarkistaa viime hetken loppuunmyydyt tuotteet ja tarjoukset, että olet ajan tasalla kutsuille mennessä.
  • Ole oma itsesi, mutta mieti minkälaisen imagon haluat antaa asiakkaillesi
  • Ole oma emäntäsi - hyödy tuplasti!

Monday, January 19, 2015

Robertin kanssa kutsuilla

Ovikello soi ja oven avatessani sen takana seisoo aurinkoisen hurmaava Robert Jansson, kainalossaan kaksi PartyLite-tuotteita pullollaan olevaa kassia. Tällä kertaa tuotteita on mukana hieman vähemmän, sillä Robert tietää jo, mitkä tuotteet emännän kotoa löytyvät ja painolasti kevenee.

Vajaassa viidessätoista minuutissa hän on somistanut kutsupöydän valmiiksi ja luonut asuntoon uuden tunnelman. Vieraat saapuvat yksitellen ja vaihdamme kuulumisia ja kilistämme viinilaseja syntymäpäivän kunniaksi.




Koska nämä ovat vieraiden ihka ensimmäiset kutsut, Robert keskittyi etupäässä esittelemään ainutlaatuisten tuotteiden ominaisuuksia. Pöydällä on muun muassa LED-alustoja, LED -kynttilöitä, Votiiveja, Tuikkivia, GloLiteja, GloLite kynttiläpurkki tuoksulla, joka on kuun lopussa taas tarjouksessa. Myös erilaisia somisteita on mukana. Suuria, näyttäviä ja monikäyttöisiä.
-Tähän mahtuu vaikka 20 litraa boolia, eikä malja varmasti keikahda, Robert vitsailee pidellessään Majestettinen -hurricanea käsissään.



Asiakkaan tutkiskellessa LED-pilarikynttilää, Robert sammuttaa sen vaivihkaa kaukosäätimellä ja keskustelu syttyy. Välillä hän kertoo matkastaan Cumbriaan, jossa sai nähdä muun muassa, kuinka kynttilöitä ja näytteitä pakattiin sekä koneellisesti, että käsin. Ja kuinka esimerkiksi kolmisydänkynttilöitä tehdessä kynttilä isketään kesken prosessin taltalla halki ja sen päälle valutetaan uutta massaa. - Aivan eri lailla kuin olin kuvitellut, että kynttilät tehdään, Robert toteaa.



Robert kuvailee innoissaan myös spektaakkelimaista Konferenssia ja eri esiintyjiä vuosien varrelta, matkoja ja muita PartyLiten tarjoamia mahdollisuuksia. Ja kaikki tämä on tarjolla uusille Konsulteille, jollaiseksi voi ryhtyä vaikka nyt ensimmäisillä kutsuilla, hän kertoo vieraille. Hän myös vinkkaa, että Konsulttina työskentelyllä voi tienata mukavasti lisätuloja, joilla voi viedä vaikka perheensä ulkomaille pari kertaa vuodessa. Hänen seuraava oma haasteensa on matka Nizzaan.

Tänä vuonna Robertilla tulee 8 vuotta täyteen PartyLite Konsulttina ja hän kuvailee kuinka tuumi vielä muutamaa minuuttia ennen naapurissa asuneen ystävänsä järjestämien kutsujen alkua, jaksaisiko sitä lähteä vai ei. Hän kuitenkin päätti lähteä ja se muutti kaiken. Robert löysi vihdoin mieluisan tuotesarjan ja päätyi aloittamaan PartyLite Konsulttina.




Teemme tilauksia, asiakkaat tuoksutteleva innoissaan tuoksunäytteitä ja kyselevät tuotteista ja Robert vastailee ja kertoo muun muassa Tuikkivien ja Votiivien ominaisuuksista ja jakaa käytännön vinkkejä.

Moni kertoi aluksi, ettei pidä kovin voimakkaista tuoksuista ja haluaa mieluumin tuoksuttomia kynttilöitä, mutta kun Robert kysyy, miltä illan aikana poltettujen kynttilöiden tuoksut tuntuvat, vastaus on miellyttäviltä, tai pikemminkin herkullisilta. Ja lopulta kaikki päätyvät tilaamaan kynttilöitä tuoksujen kera!



Välillä keskustelemme niitä näitä kesämökeistä, kissoista ja kunkin kuulumisista. Pohdimme myös kutsujen emännöintiä, mutta tällä kerralla kukaan ei vielä uskaltaudu varaamaan ensimmäisiä kutsujaan. Ehkä ensi kerralla rohkeutta löytyy enemmän, sillä emännöinti on erittäin helppoa. Kunhan vain kutsuu ystäviä kylään ja hankkii hieman tarjottavaa.



Vieraat tiedustelevat mistä oikein löysin Konsulttini, jota en entuudestaan tuntenut? Konferenssissa työn touhussa mieleen painui ohi vilahtaneen Robertin huikea kukkakuvioinen puku ja ajattelin, että tuon täytyy olla huumorintajuinen ja hyvä tyyppi. Niinpä käännyin PartyLiten asiakaspalvelun puoleen, jotta saisin yhteyden Robertiin ja siitä alkoi yhteistyö. Kukapa olisi ajatellut, kuinka suuri merkitys pukeutumisella voikaan olla!

Tuesday, January 13, 2015

Uusi vuosi täynnä luovuutta

Uusi vuosi, uusi kuvasto, uudet tuotteet, uusia mahdollisuuksia ja myös paljon uusia Konsultteja! Keväällä tavoitellaan muun muassa huikeaa Konsulttien yhteismatkaa Nizzaan. Joko sinä olet varmistanut pääsysi mukaan? Myös uusia yllätyksiä on tiedossa ;)


Pikkulunnut suihkulähde (Kuva: Jesse Terho)

Uudet tuulet puhaltavat myös koteihin, sillä nyt sisustetaan koti uuteen uskoon!

Päästä luovuutesi 
rohkeasti valloilleen ja kokeile ja yhdistele tuotteita, joita et ennen olisi uskaltanut laittaa vieretysten! 

Design -viikot tarjoavat mahtavia etuja ja asiakkaasi saavat kaikki kuvaston tuotteet vielä muutaman päivän ajan 30 % alennuksella. Siis kaikki uudet tuotteet myös! Nyt on helppo sisustaa koti uusiksi ja antaa luovuuden kukkia.

Luovuus on ennakkoluulottomuutta, vapautta, epätavallisia ideoita, intuition hyödyntämistä, tavanomaisten tapojen unohtamista, kokeilua ja riskinottoa! Näille kaikille kannattaa antaa mahdollisuus tammikuussa ja koko uuden vuoden ajan.



Menestyksekästä ja luovaa uutta vuotta 2015 kaikille blogin lukijoille!

P.S. Kerro meille miten sinä aiot hyödyntää luovuuttasi?