Friday, September 19, 2014

Näin onnistut valokuvaamisessa

Kuvat ovat yhä tärkeämmässä roolissa nykypäivän viestinnässä. Omaa PartyLite liiketoimintaasi, kutsuja ja tuotteita on helppo markkinoida upeiden kuvien avulla esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Mutta miten ottaa hyviä kuvia?

Kokosimme yhdessä Marian, sekä graafisen suunnittelijamme, Kristoffer Donnerin kanssa vinkkejä, siitä miten saat otettua hyviä valokuvia PartyLiten tuotteista aivan tavallisella kännykkäkameralla. Alla näet ennen ja jälkeen kuvat.


Marian ottamassa tuotekuvassa (vasemmalla) taustalla ja sivuilla näkyy ylimääräistä tavaraa ja valaistuskaan ei ollut aivan onnistunut. Kuva tuntuu jotenkin rauhattomalta.

Kristoffer suositteli käyttämään rauhallisempaa taustaa. Me hyödynsimme pöytäliinaa ja pitelimme sitä kuvauksen ajan taustana. Kristoffer ohjeisti myös muuttamaan kuvakulmaa hieman alemmas ja lähemmäs itse tuotetta, jolloin tuotteen yksityiskohdat näkyvät paremmin. Ylimääräiset esineet kannattaa rajata pois kuvasta, etteivät ne turhaan kiinnitä katsojan huomiota.

Kuvatessasi tarkenna kamera mieluummin tuotteeseen, kuin kynttilän liekkiin, näin saat kuvasta valoisamman ja tuote näkyy paremmin. Kristoffer vinkkasi myös, että kannattaa tarkistaa, että kamera on suorassa, ettei kuvasta tule vino.


Seuraavaksi otimme kuvan somisteesta ikkunalaudalla. Tuote ja värit eivät kuitenkaan näy kuvassa kunnolla, sillä valo tulee tuotteen takaa. Tätä kutsutaan vastavaloon kuvaamiseksi. Kuva kannattaa ottaa siten, että valonlähde on sinun, eikä tuotteen takana. Huomioi myös heijastumat lasisomisteiden pinnalla.


Lopuksi otimme lähikuvan tuotteesta siten, että kamerassamme oli salama päällä. Huomasimme kuvan ottamisen jälkeen, että taustalla näkyvä viereinen huone häiritsee katsojaa. Somisteessa oli sisällä yksi pieni Tuikkiva, joka ei tuonut riittävästi valoa suureen somisteeseen.

Kristoffer suositteli kameran salaman sijaan sytyttämään huoneeseen valot, jotta kuvaustilaan tulee riittävästi valoa ja lopputulos näyttää luonnollisemmalta. Hän suositteli myös käyttämään taustaa sekä suurempaa kynttilää somisteen sisällä, jotta kynttilän loiste näkyy kauniimmin. Käytimme oikeanpuoleisessa kuvassa, somisteen sisällä valkoista GloLite kynttiläpurkkia, joka toi somisteeseen aivan uudenlaista hehkua!

Käänsimme tuotteen myös hieman eri kulmaan. Testaile siis kotonasi erilaisia kuvakulmia ja pohdi mikä näyttää parhaimmalta!

Opimme Marian kanssa, että valokuvia otettaessa valo on erittäin tärkeässä roolissa niin tuotteen sisällä, takana kuin ympäröivässä kuvaustilassakin. Eikö olekin ihmeellistä miten näillä pienillä muutoksilla saa huomattavasti parempia valokuvia! Jatkamme harjoituksia ja Kristoffer on luvannut opettaa meille myöhemmin lisää valokuvauksesta.

Kokosimme loppuun vielä listan hyödyllisistä vinkeistä:
  • Sytytä ensin kynttilät
  • Valitse rauhallinen tausta, voit hyödyntää esim. pöytäliinaa
  • Tarkista, että huoneessa on riittävä valaistus. Sytytä tarvittaessa valot.
  • Etsi sopiva kuvakulma
  • Kuvaa tuote riittävän läheltä
  • Tarkista, että kamerasi on suorassa
  • Älä käytä salamaa
  • Tarkenna kamera tuotteeseen, älä kynttilän liekkiin
  • Huomioi heijastumat lasisten tuotteiden pinnalla
  • Älä kuvaa vastavaloon, eli siten, että tuotteiden takana on ikkuna tai muu suuri valonlähde

Antoisia kuvaushetkiä!

Anna, Maria & Kristoffer

Friday, September 12, 2014

Helppoa ja hauskaa!


Tällä viikolla PartyLiten toimiston työntekijöiden ohjelmassa oli strategiakokous, jossa kokosimme ideoita johdon avuksi, ensi vuotta varten. Kävimme yhdessä markkinointitiimin kanssa läpi onnistumisia ja epäonnistumisia, parannusehdotuksia sekä uusia ideoita.

Keskustelimme muun muassa social shoppingista, jonka yhtenä ajatuksena on aktivoida vieraat osallistumaan sen sijaan, että he olisivat pelkkiä kuunteluoppilaita. Deko-kutsut ovatkin oiva keino saada tiimityö vauhtiin ja pylly ylös penkistä!

SWOT-analyysin tekoa

Deko-, tuoksubaari- sekä perinteisiä kutsuja voi järjestää eri teemojen ympärille, kuten esimerkiksi: häät, halloween, kulta, joulu, kukat, tietyt värit, syksy, eläimet, Marokko tai vaikka baby shower. Mahdollisuuksia on rajattomasti! Emännältä kannatta kysellä etukäteen, mikä vieraiden elämässä on juuri nyt ajankohtaista ja dekoilla, eli somistaa tuotteita aiheeseen liittyen.

Social shoppingilla tarkoitetaan myös sosiaalisen median, sekä kaikkien muidenkin viestintäkanavien hyödyntämistä. Konsultti ja Emäntä voivat jakaa sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa, Pinterestissä, Instagramissa ja Twitterissä tietoa ja kuvia tulevilta ja menneiltä kutsuilta ja sitä kautta luoda kiinnostusta uusien potentiaalisten asiakkaiden joukossa. Ethän unohda omia kotisivujasi, sekä Candle Connection -uutiskirjettä sekä raportteja.

Ideariihessä tulevaisuutta pohtimassa

Ideoimme myös, että esittelypöydän tuotteet voi sijoittaa Emännän kotiin niille paikoille, joissa ne tulevat käytössäkin olemaan. Vieraat voivat kierrellä eri huoneissa rauhassa rupatellen ja tutustua tuotteisiin eri tiloissa; keittiössä, olohuoneessa, makuuhuoneessa, kylpyhuoneessa, puutarhassa tai parvekkeella. Konsultti voi kiertää asunnossa ja kertoa asiatuntijana tarkempia tietoja tuotteista.

Keskusteluissa nousi esiin myös se tosiasia, että yksinkertaistettavaakin löytyy. Easy and fun, eli helppoa ja hauskaa, sitä haluamme, että PartyLitella työskentely jatkossakin tulee olemaan!

  • Kerro meille vinkkisi miten voimme tehdä Konsulttina työskentelystä vieläkin hauskempaa ja helpompaa!
  • Entä mikä on mielestäsi paras tapa jakaa ideoita Kutsuihin liittyen?
(Muutimme asetuksia ja sinun ei enää tarvitse olla rekisteröitynyt käyttäjä, voidaksesi kommentoida blogijulkaisuja!)

Friday, September 5, 2014

PartyLitella naisen euro on 100 senttiä

Tänä syksynä PartyLite Suomi täyttää 15 vuotta. Taikalinjan Linjajohtaja ja Suomen ainoa Executive Linjajohtaja Marita Johansson on työskennellyt PartyLitella sen alkuvuosista saakka. Mukaan hän päätyi silloisen PartyLiten uusien markkinoiden johtajan Anne Anttosen innoittamana.

Maritalle oli kertynyt suoramyyntikokemusta jo paristakin yrityksestä, mutta myös pettymyksiä oli tullut vastaan ja hän oli siirtynyt järjestämään yrittäjyyskursseja. Marita kieltäytyikin Anttosen pyynnöistä useasti, mutta antoi vielä mahdollisuuden ja pääsi Lontooseen tutustumaan kutsuihin ja Konferenssiin. Upea kokemus sai Maritan syttymään. 

Kotiin palattuaan hän ryhtyi hiljalleen Konsultiksi, eteni Päälliköksi ja jo vuoden kuluttua Linjajohtajaksi. Marita kertoo, että hän luotti yritykseen, sillä PartyLite on pörssiyhtiö, jossa kaikki on julkista ja sen varaan uskaltaa rakentaa tulevaisuuttaan.


Maritaan on helppo samaistua, sillä hänellä on yhtäläiset vaikeudet saada uusia emäntiä ja varauksia, kuin muillakin Konsulteilla. Avain menestykseen lienee kuitenkin se, että tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Marita toteaa, että pitää myös osata nauraa itselleen ja kertoo kuinka hänellä oli aluksi kutsuilla mukana viisi kassillista tavaraa!

Energinen nainen on saavuttanut urallaan paljon: saanut ensimmäisenä Asiakkuusmarkkinointiliiton vuoden suoramyyjän tunnustuksen, perustanut Suomen verkostoijat ry:n ja ollut mukana kirjoittamassa suoramyyntiä käsittelevän kirjan. Marita kuvailee taustaansa yrittäjäsuvussa ja summaa, että tekemisen meininki tullut kotoa.

Nykyisin työpäivät kuluvat Konsulttien, Päälliköiden ja Linjajohtajien valmentamiseen ja kouluttamiseen. Marita luotsaa muita menestykseen ja poistaa esteitä, ettei kukaan lopettaisi Konsultin työtä esimerkiksi kirjanpito- ja verotusasioiden byrokratian takia. Hän ehtii myös kutsuille, sillä uudet kontaktit ovat toiminnan kannalta elintärkeitä-Nykyisin mukana on kuitenkin vain kaksi kassia tavaraa, Marita nauraa.

Marita ja Vesa saavuttivat Crown Clubin matkan Dubaihin (Kuva: Jesse Terho)

Moni asia PartyLitella on muuttunut 15 vuoden aikana, niin myös asiakkaiden ostotottumukset, ja muuttuvat edelleen. Marita painottaakin, että maailman menossa on pysyttävä mukana. Verkkokaupan kanssa kannattaa tehdä töitä ja kaikkien Päälliköiden pitäisi olla Facebookissa! Siellä voi jakaa itsestään juuri sen verran tietoa kuin haluaa. -Muutos pitää virkeänä, eikä kannata pelätä tekniikkaa, hän kannustaa.


Marita vinkkaa uusia ja kokeneempiakin Konsultteja keskittymään olennaiseen, eikä kannata pelätä epäonnistumista, sillä kaikki ei aina onnistu. Lisäksi 90 % on kiinni omasta asenteesta-Perään rohkeutta naisilta, hän toteaa.


Maritan tulevaisuuden haaveena on valmentaa ja auttaa mahdollisimman monia naisia. Hyväntekeväisyystyö on yksi tapa toteuttaa sitä. Hän kertoo toimineensa myös Naisten turvakodin viikonloppupäivystäjänä. Vain muita auttamalla pärjää ja samalla menestyy itsekin.

Täydelliset naiset PartyLiten Konferenssissa 2014 (Kuva: Jesse Terho)

Maritaa motivoi naisyrittäjyys ja se, että naiset seisovat omilla jaloillaan ja ovat taloudellisesti itsenäisiä. PartyLitella voi itse päättää koska saa ylennyksen, et jää työttömäksi ja lisäksi naisen euro on 100 senttiä!

Energiaa Marita ammentaa eri projekteista ja verkostot ovat hänelle tärkeitä. Juuri nyt agendalla on Naisten pankin järjestämä Kävele naiselle ammatti -tapahtuma Espoossa 14.9., jota hän vetää. Naisten Pankki kerää ja lainaa rahaa kehitysmaiden naisille, yritystoiminnan perustamiseksi. Kun yritys menestyy, laina maksetaan takaisin ja lainataan taas seuraavalle naisyrittäjälle. Kun nainen työllistyy, koko perhe voi hyvin, Marita päättää.