Wednesday, April 29, 2015

Terveisiä Rivieran auringosta

Tällä viikolla Yksikön Päällikkö Suvi Lepistö kertoo blogissamme tunnelmia Euroopan päällikkökonferenssista Rivieralta.

Perjantaina aamuyöllä kokoonnuimme päällikön ja myyntijohtajan, Riitta Rutasen kanssa Helsinki-Vantaan lentokentälle. Matkan päämääränä oli Ranskan pieni vuoristokylä Provence, jossa järjestettiin ensimmäistä kertaa Euroopan yhteinen päällikkökonferenssi. Konferenssiin osallistui noin 100 päällikköä sekä myynti-ja toimitusjohtajia eri maista. Mukana oli myös Euroopan Presidentti Martin Koehler.



Hotelli Club Med Opioon saavuttuamme iloinen henkilökunta oli meitä vastassa. Saimme tervetulodrinkit ja henkilökunta kantoi matkalaukkumme huoneisiimme, joten ei tarvinnut huolehtia kun itsestään. Pikaisen huoneessakäynnin jälkeen suuntasimme tervetulotapaamiseen, jossa tapasimme muut osallistujat, sekä kunkin maan toimitusjohtajat.

Seuraavaksi  saimme aivan loistavan tietoiskun maailman suurimman tuoksutalon Givaudanin johtajalta. Givaudanilla on takanaan pitkä yhteistyö PartyLiten kanssa. Saimme kuulla, että aina kun uusi tuoksu kehitellään, siitä tehdään ensin hajuvesi. Kerrassaan uskomatonta, miten paljon töitä he tekevät meidän uusien tuoksujen kehittämiseksi. Raaka-aineet hankitaan suoraan alkuperämaasta, esimerkiksi korkealaatuisin laventeli tulee Ranskasta. Provencen kylästä, jossa vierailimme.


Sitten siirryimme buffet-päivälliselle, jossa nautimme lukuisia herkullisia alku-, pää- ja jälkiruokia. Silmät söivät enemmän, kuin mitä vatsa tarvitsi! Ruokailun jälkeen osa jäi istumaan iltaa, ja kuulemani mukaan harrastamaan tanssiliikuntaa.

Seuraavana aamuna suuntasimme aamupalan jälkeen yhteistilaisuuteen saamaan tietoa päivän ohjelmasta. Tilaisuus alkoi, mitenkäs muuten, kuin tanssin merkeissä, jonka jälkeen siirryimme työpajoihin.

Työpajat aloitimme omien idoleidemme läpikäymisellä. Meille oli varattu kynät ja paperia, mutta jotain oleellista huomasimme puuttuvan, nimittäin nenäliinat. Kaikki pyyhkivät silmäkulmiaan, kun kävimme läpi PartyLite-idoleitamme. Päivän aikana me uudet päälliköt saimme valtavasti ohjausta, neuvoa ja tukea kokeneemmilta päälliköiltä.

Vaikka päivä oli pitkä, niin aika meni nopeasti ja tuntui, että työpajoja olisi voinut jatkaa paljon pidempään. Päivän päätteeksi rohkeimmat pulahtivat hotellin uima-altaaseen ennen palkitsemisia ja päivällistä. Palkitsemistilaisuudessa palkittiin uudet päälliköt sekä Linjajohtajista tammi-helmikuun TOP-3 Linjan sponsoroinnissa ja uusien Päälliköiden tuottamisessa ansioituneet.

Päivällisellä saimme kunnian illastaa Martin Koehlerin kanssa. Keskustelua riitti niin pitkään, että unohdimme hakea jälkiruokaa! Ruoan jälkeen osa harrasti jälleen tanssiliikuntaa hotellin henkilökunnan opastuksella.


Viimeisenä aamuna, aamiaisen jälkeen osa ryhmästä lähti tutustumaan Cannesiin ja toinen puoli Saint Paul de Venceen. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Palattuamme hotelliin kävimme vielä päivällisellä ja lähdimme kohti Nizzaa ja lentokenttää aloittaaksemme kotimatkan.

Matkasta jäi paljon ihania muistoja ja uusia ystäviä, kiitos PartyLite! Seuraava unelmamatkaa odotellessa =)

Suvi Lepistö
Yksikönpäällikkö
Vauhtilinja 

Monday, April 27, 2015

Hälsningar från Provence

Denna vecka kan ni läsa om Ann-Christine Fribergs hälsningar från European Leaders Conference, Frankrike Provence!

Fredag 17.4.2014

Med fjärilar i magen blev det träff på Helsingfors-Vanda flygfält tidigt på morgonen. Någon hade inte sovit alls, någon 2 timmar och någon ”hela” natten. Hur än det var, så var vi 15 glada deltagare som skulle i väg på alla tiders första PartyLite European Leaders Conference. Över 100 ledare, försäljningschefer och verkställande direktörer från olika länder. Till och med PartyLite Europas President Martin Koehler deltog i konferensen. Som reseledare för vårt finska team fungerade försäljningschef Riitta Rutanen. Alla var medvetna om, att en oförglömlig PartyLite resa hade börjat!




Efter en hel dags resande kom vi fram till det fina hotellet Club Med Opio uppe i en bergsby i Provence. Personalen välkomnade oss glatt och varmt. Väskorna levererades åt oss fram till rummet och på rummet blev vi mötta av ett välkomstbrev och en gåvopåse med Provencalska örter och kryddad olivolja. Detta  var bara en liten smakbit av hur bra vi blev omhändertagna under resan.

Sedan var det dags för en välkomsttillställning. Efter att olika länders verkställande direktörer presenterat sig, gavs talturen åt Herve´ Fretay från världens största dofthus Givaudan. Han berättade om hållbar anskaffning av råvaror för parfymtillverkning. Alla råvaror skaffas direkt från ursprungslandet, t.ex. lavendeln kommer från Frankrike. Vi fick också höra om lavendelodlingens utmaningar och om samarbetet med PartyLite. För varje PartyLite doft görs först en parfym.  Fretay framhävde också Brighter World seriens betydelse i bevarandet av kvaliteten av doftråvarorna och stödjandet av de lokala samhällena runtom i världen. Till slut berättade Frankrikes Executive Regiondirektör Lucienne Zimbacca om de mångsidiga möjligheterna i sociala median. En fin början på ett mångsidigt veckoslut.

På kvällen blev det middag på hotellets stämningsfulla restaurang. Middagen var fylld med skratt, intressanta diskussioner. Vi blev bjudna på ett otroligt läckert utbud av förrätter, huvudrätter, efterrätter och god vin. För en del var det glada återseenden och för andra nya bekanta och vänner. En del festade loss och en del tog sig efter middagen till rummet för att vila ut efter en lång och händelserik dag.

Lördag 18.4.2015

Lördagen började med solsken på det vackra hotellområdet. I programmet hade vi fyra workshopar som leddes av Riitta Rutanen. Vi diskuterade om vad det innebär att vara rollmodell, om nyckelfaktorerna i affärsverksamheten, om skolning och coaching av Konsulter och hur vi kan bli den bästa versionen av oss själva. Tiden gick snabbt, diskussionerna var intressanta och livliga och inte besparades vi helt och hållet av känslor och tårar heller. Vilken tur att Riitta var förberedd med näsdukar! De erfarna delade med sig av sina erfarenheter och gav tips åt oss nya Enhetsledare. Alla fick säkert flera konkreta verktyg att ta med sig till sitt arbete hemma.


Kvällen började med cocktails ackompanjerad av fransk musik i en vacker utemiljö. Middagen inledes men PartyLite Europas Presidents tal. Alla nya Ledare uppmärksammades uppe på scenen. Vår Executive Regiondirektör Marita Johansson blev uppmärksammad bland de som skaffat mest Ledare till sin linje. Sedan blev det än en gång en middag med mångsidigt utbud av läckerheter. Kvällen avslutades med dans  och stämningen var på topp!




Söndag 19.4.2015

På söndagen åkte en del till Cannes och andra delen till bergsbyn Paul de Vence. I Cannes njöt vi av stämningen och gick på de vackra små gatorna. Vi besökte saluhallen där vi handlade ostar och korvar. Största delen av butikerna var stängda, men lite shopping blev det i alla fall. Vi hittade också våra ”look a likes”,  då vi jämförde våra händer med kända personers handavtryck. Och vad skulle en resa till Frankrike vara utan en croissant eller en baguette på ett stämningsfullt café!








Denna resa och människorna är oförglömlig, det är otroligt hur många fina upplevelser en resa som denna kan ge en.  Jag är säker på att alla av oss kommer att sträva efter följande drömresa, så tack PartyLite for ”lighting up our life”!


Ann-Christine Friberg
Enhetsledare
Taikalinja

Wednesday, April 1, 2015

Deco Platform #PartyLiteYourWay

PartyLiten Deco Platform on hauska ja helppo sovellus, jossa voi käydä selailemassa kuvia PartyLite deco-somisteista. Sivusto on kaikille avoin, eli asiakkaat ja Konsultit ovat tervetulleita katselemaan kuvia, sekä lataamaan ottamiaan kuvia muiden iloksi!


 Deco Platformista voit myös kätevästi jakaa ihanimmat kuvat sosiaalisessa mediassa.

Kun luot oman käyttäjätilin, voit käydä tykkäämässä ja kommentoimassa muiden ottamia kuvia!

Kuvat antavat asiakkaille uudenlaisen näkökulman PartyLiten tuotteisiin. Eli asiakkaat näkevät ne muissakin tiloissa ja yhteyksissä kuin kuvaston kuvissa. Kuvissa näet somisteet erilaisina yhdistelminä ja asetelmina. Ehkä löydät sellaisia somistusvinkkejä, joita sinulle ei tullut lainkaan mieleen?

Sinun kannattaa hyödyntää uudet ideat esimerkiksi Deco-kutsuilla tai ihan omaa kotia sisustaessa. Vieraita varten on myös kiva kattaa pöytä uuteen tyyliin!



Lataa sovellukseen myös omia valokuviasi ja jaa iloa ja ideoita muille. Voit merkitä tuotteen sävyn, hinnan ja tyylin, jotta muut käyttäjät voivat etsiä tuotteita näiden ominaisuuksien mukaan ja on helpompi nähdä mihin hintaan he voivat luoda samanlaisen kokonaisuuden.

Kerro ystävillesi ja asiakkaillesi Deco Platformista, jotta hekin löytävät upeat tuotteet, ideat ja kuvat! Kun jaat kuvia Deco Platformista sosiaaliseen mediaan, niin ystäväsi löytävät Deco Platformin helposti!

Anna siis luovuutesi kukkia! #PartyLiteYourWay

Thursday, March 26, 2015

Siru rokkaa

ROCK Linjan linjajohtajan, Siru Pesälän elämä muuttui yhden postikortin ansiosta 10 vuotta sitten, kun ystävä kutsui hänet PartyLite-kutsuille. Kotikutsuilla Siru ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt, joten hän meni niille hieman varautuneena, mutta ihastuikin PartyLiten tuotteisiin.

Levy-yhtiössä työskennellyt Siru oli jäänyt leskeksi ja oli hoitovapaalla pienen lapsensa kanssa. Työlle ei ollut jatkoa luvassa, joten PartyLite tuli hänen elämäänsä juuri sopivaan saumaan. -Alusta asti tämä tuntui omalta jutulta mielessä kävi saisiko tästä kokopäivätyön, Siru muistelee.

-Etenin päälliköksi Konferenssin jälkeen marraskuussa 2005 ja siitä asti yksikköni on ollut aktiivinen joka kuukausi, Siru lisää.

Espoossa tyttärensä kanssa asuva Siru kertoo, että Linjajohtajaksi eteneminen on ollut 10 vuoden työn tulos. Hänellä oli jo aiemmin halu edetä Linjajohtajaksi, mutta syyskuussa 2014 New Yorkin matkalla tuli fiilis, että aika on kypsä, Siru muistelee. Marraskuussa Siru tuotti yhden päällikön ja joulukuun alussa vielä kaksi lisää ja ROCK Linja oli syntynyt!


Sirulle rock on uskallusta olla oma itsensä ja poiketa valtavirrasta. (Kuva: Jesse Terho)

Nimivalinta oli luonnollinen, sillä levy-yhtiötaustan lisäksi Siru soitti nuorempana sähkökitaraa eri bändeissä. Rock myös kuvastaa hänen persoonallisuuttaan ja asennettaan. - Rock on asenne, uskallusta unelmoida isoista asioista ja sitä, että tehdään eikä vain puhuta, Siru summaa. 

Mikä sitten on vaikeinta uralla etenemisessä? Siru kertoo, että 10 vuoteen on mahtunut paljon onnistumisia, ilon hetkiä ja menestystä. Matkan varrelle on osunut myös pettymyksiä ja takaiskuja, Konsultteja on tullut ja mennyt, mutta Siru on uskonut PartyLiteen ja mennyt läpi harmaan kiven. - Mitä tahansa tekee, se kertaantuu. Näin on käynyt esimerkiksi päiväkutsujen kanssa, Siru toteaa.

Uusiutuminen on tärkeää ja tulevaisuudessa Siru aikoo satsata enemmän Deco-kutsuihin. Hän haluaa myös keskittyä säilyttämään ja kasvattamaan linjaansa sekä auttaa linjansa Konsultteja ja Päälliköitä etenemään PartyLite -urallaan.

Mielekkäistä haasteista kysellessäni Siru kertoo, että matkat vetoavat häneen ja ne ovat upea etu ja kokemus. Siru laskeekin olleensa mukana jo noin 20 matkalla. Mauritius on ollut upein kohde, Siru muistelee, mutta Islanti oli myös omalla laillaan mieleenpainuva, New Yorkia unohtamatta! Matkojen vaivattomuus on ihanaa, kun saa vain hypätä koneeseen. Tapahtumat ovat myös tärkeitä, sillä siellä voi vaihdella ideoita kollegoiden kanssa.

-Mutta myös koulutuksista sekä Sannan webinaareista saa konkarikin uusia vinkkejä, Siru summaa.

Vapaa-ajalla Siru matkailee, käy ostoksilla ja syömässä tyttärensä kanssa ja uintiharrastuskin on saanut tauon jälkeen uutta tuulta alleen. Siru viettää aikaa myös vanhalla sukutilalla, Pohjanmaalla. Siellä hän myös pitää kutsuja, varsinkin kesällä, ja on tutustunut moniin paikkakuntalaisiin. Lisäksi hän pitää kutsuja Turun ja Kymenlaakson seudulla ja tietenkin myös Pääkaupunkiseudulla.

-Työn voi ottaa mukaansa minne vaan, Siru iloitsee. Yrittäjyydessä on omat vapaudet ja helppo itse vaikuttaa omaan ajankäyttöönsä. Siru yhdisteleekin usein lomareissuja ja kutsuja. Kutsuilla ihmiset ovatkin joskus naureskelleet kertoessani olevani lomalla, Siru nauraa ja jatkaa: asenne ratkaisee!

Sirun vinkit uralla etenemiseen:
  • Oma kutsutoiminta on tärkeää, sieltä löytyy Konsultteja ja tulevia Päälliköitä
  • Usko omaan juttuusi, älä masennu vaikka aina ei menisi ihan putkeen; that´s life - rock on!
  • Kannusta ja auta muita
  • Hyödynnä Extranetin asiakasrekisteriäsi
  • Poimi joka kutsuilta kaksi ihmistä, joille voisit soittaa
  • Muista hyödyntää varauslahjat
  • Ja ennen kaikkea, muista oma into!


Monday, March 9, 2015

Earth Hour lähestyy!


Earth Hour on liike, jonka tarkoituksena on kasvattaa tietoisuutta ilmastonmuutoksesta. Earth Hour on enemmän kuin tapahtuma, joka on toteutettu vuosittain vuodesta 2007 lähtien. Se on liike maapallomme suojelemiseksi. Earth Hour on kasvanut symbolisesta sammutetaan valot -tapahtumasta vuosittaiseksi ilmiöksi, joka ulottuu yli 7 000 kaupunkiin 163 maassa!

Vuonna 2014 PartyLite saavutti yli 5 miljoonaa ja sai mukaan 208 000 ihmistä Earth Hour -viestillä.



Suloiset Pandat
Tänä vuonna PartyLite on valmistanut kampanjaa varten suloiset Panda-somisteet, jotka ovat saatavilla vain maaliskuussa.

Koska PartyLite haluaa tehdä hyvää, lahjoitamme 1 euron jokaisesta myydystä Brighter World -kynttiläpurkista sekä triosta Earth Hourille!

(Kuva: Ritva Sillanmäki)

Varaa kutsut
Lauantaina 28. maaliskuuta 2015, miljoonat ihmiset ympäri maailmaa sammuttavat valot tunniksi kasvattaakseen tietoisuutta ilmaston ja maapallomme suojelemisesta. PartyLite rohkaisee kaikkia juhlimaan Earth Hour -tapahtumaan klo 20.30-21.30 paikallista aikaa, sammuttamalla valot ja sytyttämällä kynttilän. Sammuta siis valot tunniksi ja ole osa  #EarthHour2015 tapahtumaa.

Kutsut kannattaa varat myös siksi, että meillä on luvassa erityinen yllätys juuri sinulle, 28.-31. maaliskuuta 2015, Earth Hour -viikonloppuna!

Siinä siis liuta hyviä syitä juhlia Earth Houria maaliskuussa! Muista seurata meitä myös Facebookissa, sekä kutsua ystäväsi myös mukaan seuraajiksi, sillä siellä on myös tiedossa pieniä yllätyksiä maaliskuun ajan!

PartyLiten tuotteet voit bongata myös WWF:n Earth Hour -kampanjavideolta!








Tuesday, March 3, 2015

Miten saada lisää kutsuvarauksia

Ruotsin koulutuspäällikkö (National Training Manager) Birgitta Glans kertoo miten saat lisää kutsuvarauksia. PartyLite Konsultin työ on helppoa, hauskaa ja kannattavaa. Saat uusia ystäviä, tienaat rahaa ja saat mahdollisuuden päästä mukaan seikkailuille, joista aiemmin et voinut edes uneksia.

Uudet Konsultit aloittavat aina innoistaan – NYT sitä sitten myydään! Tervetuloa, maine ja mammona! Ja sitten se tapahtuu. Ensimmäisen peruutuksen jälkeen tuntuu raskaalta jatkaa. Äh, kukaan ei halua ostaa minulta. Kaikki mikä tuntui niin hauskalta ja helpolta onkin nyt ylitsepääsemättömän vaikeaa.


Äh, en minä sittenkään halua. 

Mutta nyt ei luovuteta, sillä Birgitta vastaa kysymyksiin, joihin uudet ja vähän vanhemmatkin Konsultit usein kompastuvat. Birgitta on työskennellyt alalla pitkään jo silloin, kun monet Konsultit eivät vielä olleet edes syntyneet. Eli hän jos joku on ehtinyt jo kulkea pitkän tien ja tietää mistä puhuu, sillä hän on joskus itsekin ollut uusi Konsultti.

Pilke silmäkulmassa ja naurua äänessä hän sanoo ”tehkää niin kuin minä sanon ja kaikki tulee menemään hyvin!”


Mitä uuden Konsultin tulee muistaa

Ensinnäkin, tervetuloa PartyLiten ihanaan kynttilöiden ja tuotteidentäyteiseen maailmaan! Hauskaa, että päätit aloittaa. Kaikkea ei voi, eikä pystykään oppimaan, sillä kukaan ei ole robotti. Usko pois, tuotteet jollain tapaa myyvät itse itsensä ja pakkauksissa on käyttöohjeet. Se on tärkeää muistaa aina kertoa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin olla iloinen, ystävällinen ja halukas vastaamaan kysymyksiin.

Mitkä ovat tärkeimmät työkalut joilla pääsee vauhtiin – mihin tulisi investoida

Aloituspakkauksen olet jo saanut, se on paras pohja jolta aloittaa. Olet pitänyt ensikutsusi ja kenties jo täydentänyt pakkausta muutamilla tuotteilla. Panosta aina myyntikampanjoihin! Niissä tienaat samalla rahaa ja saat uusia tuotteita.

Miten saan uusia varauksia kun sukulaiset ja ystävät on jo käyty läpi

Laadi kontaktilista tuntemistasi henkilöistä. Valitse 100, 75, 50 tai 25 ihmistä. Täytä lista henkilöillä, joita olet tavannut kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Tästä tulee sinun yhteystietopankkisi. Kokoa myös sähköpostiosoitteita ja lisää kaikki halukkaat Candle Connection -uutiskirjeesi vastaanottajiksi.

Mikä on kaikkein tärkein kutsuvarausvinkkisi

Muista, että varauksia voit saada kutusilta, mutta myös niiden ulkopuolelta! 100 henkilön listasi henkilöistä jotka tunnet, tai et ehkä tunne vielä niin hyvin on pankkisi, josta voit lainata kun tarvitset lisävarauksia. Tiedota kaikkia ystäviäsi ja tuttujasi, että tarjoat PartyLiten tuotteita ja muista kertoa että mitä emäntä saa kutsujen emännöinnistä. Vinkki numero 1: kerro että tarjoat, et jankuta tai anele.  

Miten luoda uusi asiakaspiirejä

Hyödynnä kukkamallia. Uusien piirien ja porukoiden kutsuminen mukaan saa aikaan hyvän asiakasmixin ja saat helpommin varauksia, mitä enemmän piirejä sinulla on. Ajattele kukkaa esimerkiksi vappukukkana, jossa on 5 terälehteä. Tarkastele sitten terälehtiä, 5 naapuria, 5 sukulaista, 5 työkaveria, 5 henkilöä vapaa-ajan harrastuksistasi, 5 lastesi ystävien vanhempia jne. Kun valmistelet Emäntiä/Isäntiä, kutsu aina Emännältä/Isännältä kuka hänen ystävistään voisi Emännöidä/Isännöidä seuraavaksi kutsut? Emäntä/Isäntä voi saada varauslahjoja, mitä hän toivoisi saavansa?



Apua! Mitä teen kun peruutuksia tulee

Emäntä soittaa lyhyellä varoituksella, että osa vieraista ei pääsekään kutuille. Mene kuitenkin ja pidä kutsut, vaikka vieraita olisi vain muutama. Emännällä saattaa olla vielä tunti aikaa soittaa kontakteilleen ja pyytää heitä mukaan! Jos aikaa on enemmän, voit pitää kutsut luonasi ja kutsua tuttujasi mukaan! Muista, että kaikille käy näin Emännät ja vieraat toisinaan sairastuvat. Pidä kuitenkin aktiivisesti yhteyttä Emäntiin/Isäntiin, tällöin minimoit myös peruutusten riskin.

Miten maksimoida myyntiniParempi pitää aina mukanaan muutama kallis, kuin paljon edullisia tuotteita. Edullisempia tuotteita asiakas löytää aina, mutta kalliimpia hän haluaa mieluusti testata, ihmetellä ja tunnustella hyppysissään.


Kuinka hyödyntää Facebookia ja Instagramia markkinointikanavina

Olet varmasti kuvannut tuotteitasi ja somistuksiasi? Jaa kuvia Facebookissa, Instagramissa ja Deco Plattformissa. Kutsu kaikki tykkäämään PartyLite Nordicin fanisivusta Facebookissa, jolloin ystäväsi näkevät kjulkaisut ja kilpailut ja saavat sitä kautta ensituntumaa tuotteisiin. Sivuilta voit myös jakaa kuvia ja videoita ystäviesi nähtäväksi. Hyödynnnä sosiaalista mediaa niin paljon kuin mahdollista, se on hauskaa, helppoa ja ilmaista. Ole ylpeä siitä mitä teet ja tuotteista joita myyt, se herättää mielenkiintoa!

Kerro lopuksi vielä vinkki jolla kutsut saa onnistumaan 

Lyhyet, iloiset, mielenkiintoiset ja mukaansatempaavat kutsut, sellaisille vieraat haluavat osallistua.

Onnea matkaan!

BG, Maria & Anna

P.S. muista myös hyödyntää webinaarit. Niistä saat mainioita vinkkejä työhösi! 

Wednesday, January 28, 2015

Kutsuja joka makuun

PartyLite -kutsut ovat meille kaikille tuttu juttu, mutta joskus sitä kaipaa uusia ideoita piristämään omaa työtään. Kokosimme muutaman vinkin erilaisista tavoista järjestää kutsut. Kokeile eri konsepteja ja saat vaihtelua työhösi.

1. Tuotteet voi asetella vaihtelun vuoksi ruokapöytään, jonka ääressä aluksi nautitaan hieman syötävää ja juotavaa Konsultin kanssa ja tutustutaan muihin vieraisiin ja vaihdellaan kuulumisia. Samalla voi ihastella pöytään aseteltuja tuotteita, niillä paikoilla missä ne kattauksessa normaalisti tulisivat olemaan.

Sen jälkeen voidaan asettautua mukavammin vaikka olohuoneen puolelle ja keskittyä Konsultin esittelyyn tai jatkaa esittelyä ruokapöydän ääressä.





2. Perinteisillä kutsuilla tuotteita voi esitellä esimerkiksi siten, että kokoaa kutsupöytään yksittäisiä kynttilöitä ja somisteita jokaisesta tuotekategoriasta. Näin asiakkaille voi esitellä jokaisen tuoteryhmän tuotteiden eri ominaisuuksia.




3. Teemakutsut. Kutuspöydän voi somistaa vuodenajan tai jonkin ajankohtaisen teeman mukaan. Onko joku ystäväpiiristä menossa naimisiin vai lähestyykö ystävänpäivä tai pääsiäinen? Teemaksi voi valita myös tietyn värin tai kaikki värit, jolloin voi myös tutustua siihen, mitä mikäkin väri symboloi. Tee yhteistyötä emännän kanssa ja sovi etukäteen sopiva teema hänen kanssaan.




4. Deco-kutsut ovat aktiivinen tapahtuma, jossa vieraat ja emäntä saavat osallistua tuotteiden somistukseen. Kukin voi tuoda mukanaan haluamaansa rekvisiittaa. Teemaksi voi sopia vaikka ystävänpäivän, kevään, unelman tai syntymän. On hauska nähdä kuinka kukin osallistuja itse mieltää annetun teeman ja toteuttaa sen. Älä unohda tiimityöskentelyä, sillä jos asiakkaita on paljon ja mukaan ei mahdu riittävästi somisteita, voi yhtä, hieman suurempaa somistetta decoilla myös useampi henkilö.

Muistathan, että uudessa kuvastossa on myös uusi ja hauska Luovuus-votiivikoristelusetti, josta löytyy votiivisomisteita ja koristelutarvikkeita.






5. Tuoksubaarikutsuilla keskitytään tuoksuihin. Kutsuilla arvaillaan mikä mikäkin tuoksu mahtaa olla, pohditaan omia suosikkeja ja leikkimielisiä pelejä voi myös hyödyntää. Tuoksuja voi itse sekoitella ja kokeilla minkälainen lopputulos niistä tulee. Hyödynnä myös Luo oma tuoksusi -oppaamme. Lisää vinkkejä saat myös videoltamme.

6. Pikakutsut. Kiireisille vieraille voi järjestää vaikka maksimissaan tunnin mittaiset PartyLite -pikakutsut, joihin poimit esimerkiksi muutaman uutuuden tai ajankohtaiset tarjoukset. Kutsut voivat olla hyvinkin lyhyet ja ne voi järjestää esimerkiksi töissä, kahvi- tai lounastauolla tai vaikka perhekahvilassa. Pikakutsut sopivat erityisesti heille, joille PartyLite -tuotteet ovat tuttuja. Pikakutsujen etuna on myös se, että niille voi osallistua suuri määrä vieraita ja tapaat uusia potentiaalisia Emäntiä/Isäntiä ja Konsultteja.

Seuraa myös Candle Connection -uutiskirjeiden raportteja ja ole yhteydessä asiakkaisiisi ja hyödynnä kaikki mahdollisuutesi!

7. Verkkokauppakutsut ja tilausten keräys. Jos et aina ennätä järjestämään kutsuja, voit myös pelkästään kerätä tilauksia ystäviltäsi tai pitää itse emännönimäsi kutsut verkkokaupassa avoinna. Muista hyödyntää Candle Connection -uutiskirjeraportit ja ota yhteyttä esimerkiksi niihin asiakkaisiin, jotka ovat aktiivisesti lukeneet uutiskirjettä. Tilausten keräys sopii erityisesti sellaisille PartyLite -faneille, jotka ovat kiireisiä, eivätkä ehdi kutsuille ja joille PartyLite -kutsut ovat jo entuudestaan tutut.


Muita vinkkejä:
  • Kutsuille voi valita teemaksi emännän lempituoksun
  • Järjestä pieni arvonta vieraiden kesken. Palkintona voi olla vaikka muutama Tuikkiva.
  • Muista tarkistaa viime hetken loppuunmyydyt tuotteet ja tarjoukset, että olet ajan tasalla kutsuille mennessä.
  • Ole oma itsesi, mutta mieti minkälaisen imagon haluat antaa asiakkaillesi
  • Ole oma emäntäsi - hyödy tuplasti!

Monday, January 19, 2015

Robertin kanssa kutsuilla

Ovikello soi ja oven avatessani sen takana seisoo aurinkoisen hurmaava Robert Jansson, kainalossaan kaksi PartyLite-tuotteita pullollaan olevaa kassia. Tällä kertaa tuotteita on mukana hieman vähemmän, sillä Robert tietää jo, mitkä tuotteet emännän kotoa löytyvät ja painolasti kevenee.

Vajaassa viidessätoista minuutissa hän on somistanut kutsupöydän valmiiksi ja luonut asuntoon uuden tunnelman. Vieraat saapuvat yksitellen ja vaihdamme kuulumisia ja kilistämme viinilaseja syntymäpäivän kunniaksi.




Koska nämä ovat vieraiden ihka ensimmäiset kutsut, Robert keskittyi etupäässä esittelemään ainutlaatuisten tuotteiden ominaisuuksia. Pöydällä on muun muassa LED-alustoja, LED -kynttilöitä, Votiiveja, Tuikkivia, GloLiteja, GloLite kynttiläpurkki tuoksulla, joka on kuun lopussa taas tarjouksessa. Myös erilaisia somisteita on mukana. Suuria, näyttäviä ja monikäyttöisiä.
-Tähän mahtuu vaikka 20 litraa boolia, eikä malja varmasti keikahda, Robert vitsailee pidellessään Majestettinen -hurricanea käsissään.



Asiakkaan tutkiskellessa LED-pilarikynttilää, Robert sammuttaa sen vaivihkaa kaukosäätimellä ja keskustelu syttyy. Välillä hän kertoo matkastaan Cumbriaan, jossa sai nähdä muun muassa, kuinka kynttilöitä ja näytteitä pakattiin sekä koneellisesti, että käsin. Ja kuinka esimerkiksi kolmisydänkynttilöitä tehdessä kynttilä isketään kesken prosessin taltalla halki ja sen päälle valutetaan uutta massaa. - Aivan eri lailla kuin olin kuvitellut, että kynttilät tehdään, Robert toteaa.



Robert kuvailee innoissaan myös spektaakkelimaista Konferenssia ja eri esiintyjiä vuosien varrelta, matkoja ja muita PartyLiten tarjoamia mahdollisuuksia. Ja kaikki tämä on tarjolla uusille Konsulteille, jollaiseksi voi ryhtyä vaikka nyt ensimmäisillä kutsuilla, hän kertoo vieraille. Hän myös vinkkaa, että Konsulttina työskentelyllä voi tienata mukavasti lisätuloja, joilla voi viedä vaikka perheensä ulkomaille pari kertaa vuodessa. Hänen seuraava oma haasteensa on matka Nizzaan.

Tänä vuonna Robertilla tulee 8 vuotta täyteen PartyLite Konsulttina ja hän kuvailee kuinka tuumi vielä muutamaa minuuttia ennen naapurissa asuneen ystävänsä järjestämien kutsujen alkua, jaksaisiko sitä lähteä vai ei. Hän kuitenkin päätti lähteä ja se muutti kaiken. Robert löysi vihdoin mieluisan tuotesarjan ja päätyi aloittamaan PartyLite Konsulttina.




Teemme tilauksia, asiakkaat tuoksutteleva innoissaan tuoksunäytteitä ja kyselevät tuotteista ja Robert vastailee ja kertoo muun muassa Tuikkivien ja Votiivien ominaisuuksista ja jakaa käytännön vinkkejä.

Moni kertoi aluksi, ettei pidä kovin voimakkaista tuoksuista ja haluaa mieluumin tuoksuttomia kynttilöitä, mutta kun Robert kysyy, miltä illan aikana poltettujen kynttilöiden tuoksut tuntuvat, vastaus on miellyttäviltä, tai pikemminkin herkullisilta. Ja lopulta kaikki päätyvät tilaamaan kynttilöitä tuoksujen kera!



Välillä keskustelemme niitä näitä kesämökeistä, kissoista ja kunkin kuulumisista. Pohdimme myös kutsujen emännöintiä, mutta tällä kerralla kukaan ei vielä uskaltaudu varaamaan ensimmäisiä kutsujaan. Ehkä ensi kerralla rohkeutta löytyy enemmän, sillä emännöinti on erittäin helppoa. Kunhan vain kutsuu ystäviä kylään ja hankkii hieman tarjottavaa.



Vieraat tiedustelevat mistä oikein löysin Konsulttini, jota en entuudestaan tuntenut? Konferenssissa työn touhussa mieleen painui ohi vilahtaneen Robertin huikea kukkakuvioinen puku ja ajattelin, että tuon täytyy olla huumorintajuinen ja hyvä tyyppi. Niinpä käännyin PartyLiten asiakaspalvelun puoleen, jotta saisin yhteyden Robertiin ja siitä alkoi yhteistyö. Kukapa olisi ajatellut, kuinka suuri merkitys pukeutumisella voikaan olla!

Tuesday, January 13, 2015

Uusi vuosi täynnä luovuutta

Uusi vuosi, uusi kuvasto, uudet tuotteet, uusia mahdollisuuksia ja myös paljon uusia Konsultteja! Keväällä tavoitellaan muun muassa huikeaa Konsulttien yhteismatkaa Nizzaan. Joko sinä olet varmistanut pääsysi mukaan? Myös uusia yllätyksiä on tiedossa ;)


Pikkulunnut suihkulähde (Kuva: Jesse Terho)

Uudet tuulet puhaltavat myös koteihin, sillä nyt sisustetaan koti uuteen uskoon!

Päästä luovuutesi 
rohkeasti valloilleen ja kokeile ja yhdistele tuotteita, joita et ennen olisi uskaltanut laittaa vieretysten! 

Design -viikot tarjoavat mahtavia etuja ja asiakkaasi saavat kaikki kuvaston tuotteet vielä muutaman päivän ajan 30 % alennuksella. Siis kaikki uudet tuotteet myös! Nyt on helppo sisustaa koti uusiksi ja antaa luovuuden kukkia.

Luovuus on ennakkoluulottomuutta, vapautta, epätavallisia ideoita, intuition hyödyntämistä, tavanomaisten tapojen unohtamista, kokeilua ja riskinottoa! Näille kaikille kannattaa antaa mahdollisuus tammikuussa ja koko uuden vuoden ajan.



Menestyksekästä ja luovaa uutta vuotta 2015 kaikille blogin lukijoille!

P.S. Kerro meille miten sinä aiot hyödyntää luovuuttasi?